23.2.2012

Lähes joka viides virolaislapsi elää köyhyydessä

Yli 45 000 lasta elää absoluuttisessa köyhyydessä Virossa, tämä käy ilmi Viron oikeuskanslerin ja lapsiasiamiehen viime viikolla julkaisemasta raportista. 
Ongelma koskee jopa joka neljättä lasta, jos lasketaan mukaan myös lapset, jotka ovat vaarassa pudota köyhyyteen.

Viron viranomaisten mukaan ihminen elää absoluuttisessa köyhyydessä silloin, jos hänellä on ongelmia jonkin perustarpeen saamisessa kuten ruoka, vaatteet tai lämpö.

Raportin tekoa varten haastateltiin sosiaalityöntekijöitä eri puolilta Viroa sekä verrattiin absoluuttisia köyhyystilastoja vuosina 2007 ja 2010 eli ennen ja jälkeen taantuman .

Raportissa kerrotaan että vuonna 2007, ennen taantumaa absoluuttisessa köyhyydessä eli joka kymmenes alaikäinen, mutta taantuma lisäsi lukumäärää siten että heitä oli jo lähes 19 prosenttia.

Virossa toimeentulotuen raja oli toissavuonna 64 euroa kuukaudessa yhden hengen taloutta kohden. Kun taas ruokakorin vähimmäishinta kuukaudessa oli 78 euroa.

Toimeentulotuki nousi tänä vuonna 77 euroon kuukaudessa, mutta on muistettava että myös ruoan ja lämmitysenergian hinnat ovat nousseet erittäin nopeasti.

Ymmärrettävästi raportti on herättänyt Virossa paljon keskustelua, toivottavasti se myös aiheuttaa toimia köyhyyden ja sen kierteen katkaisemiseksi.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti