23.2.2012

Nuolijuna Tallinnasta Varsovaan 2020

Viron, Latvian ja Liettuan pääministerit ovat sopineet viime marraskuussa Tallinnassa pidetyssä kokouksessa, että Viron ja Puolan pääkaupunkien välille rakennetaan rautatie, joka kelpaa nopeiden nuolijunien käyttöön. Kokonaispituudeltaan yli 1 400 kilometrin pituinen Rail Baltica -rata on yksi EU:n tärkeimpiä liikennehankkeita.

Tietysti myös Puola on ollut mukana radan suunnittelussa ja ilman Varsovasta Berliiniin olevaa jatkoyhteyttä Rail Balticaa ei varmasti olisi aloitettu edes suunnittelemaan.



Viron pääministeri Andrus Ansip kertoo Baltian maiden keskenään päättäneen, että Rail Baltican rakentamiseksi perustetaan Baltian maiden yhteinen yhtiö. Suunnitelmien mukaan rakentamaan päästäisiin vuonna 2013, ja rata valmistuisi kokonaisuudessaan vuonna 2020.

Alustavien laskelmien mukaan ratahankkeen kustannukset ovat 3,7 miljardia euroa. 
Latvian pääministerin Valdis Dombrovskisin mukaan EU-komission virolainen varapuheenjohtaja ja liikennekomissaari Siim Kallas on luvannut, että EU rahoittaa rakentamiskuluista 85 prosenttia.

Rail Balticaa tulee olemaan varsin varteenotettavana vaihtoehto Via Baltica -moottoritielle, jonka ympäristövaikutukset ovat alkaneet jo herättää huolta. 




0 kommenttia:

Lähetä kommentti