Tavanomaiset riskit ovat ennakoitavissa ja viranomaisten kyky hoitaa mahdollisia kriisitilanteita on hyvä.
Yleistä varovaisuutta on kuitenkin syytä aina noudattaa.
Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa matkustusilmoituksen tekemistä ulkoministeriölle tai Suomen edustustoille.
Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta http://formin.finland.fi/palvelut/matkustus/ilmoitus.
Siksi omaisuudestaan, eritoten lompakoista ja käsilaukuista on syytä pitää hyvää huolta.
Suositeltavaa ei ole myöskään liikkua yksin vahvassa humalatilassa.
Auto kannattaa pysäköidä valvotulle alueelle ja sisätiloihin ei tule
jättää mitään tavaroita näkyville.
Lukittava rattitanko ehkäisee autovarkauksia silloin, kun autossa ei ole varkaudenestolaitteita.
Myös varastetut tai kadonneet passit tulee ilmoittaa poliisille.
Laivayhtiöt hyväksyvät yleensä em. rikosilmoitusasiakirjan puuttuvan passin / henkilökortin sijaan.
Aina ennen kyytiin nousua on syytä tutustua takaoven ikkunassa olevaan
pakolliseen hinnastoon, sillä lähtö- ja kilometrihinnat vaihtelevat eri yhtiöillä.
Auton sisällä kuljettajalla pitää olla myös valokuvalla varustettu nimilappu selvästi näkyvillä ratin vieressä. Kannattaa myös varmistaa, että taksamittari laitetaan päälle vasta liikkeelle lähdettäessä.
Mikäli taksamittari tai kuitintulostin on rikkoutunut, matkustaja voi kieltäytyä maksamasta matkaansa.
virolaisten käyttäytymisen liikenteessä varsin kaahailevaksi.
Tämän vuoksi erityisesti jalankulkijoiden on syytä varoa kaupunkialueella punaisia liikennevaloja päin ajavia ajoneuvoja.Nopeusrajoitus on taajamissa 50 km/h ja maanteillä 90 km/h.
Älä aja alkoholin tai lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Promilleraja on Virossa 0,2.
voi olla huonossa kunnossa.
Kaupunkien ulkopuolella tiet ovat hyvässä kunnossa, mutta osa
pienimmistä teistä on päällystetty soralla tai hiekalla.
Ajoneuvoissa on talvirenkaiden käyttöpakko 01.12.-28.02. välisenä aikana.
Suomesta Viroon lähdettäessä ehdottomasti oltava mukana.
Oikeus sairaanhoitoon osoitetaan eurooppalaisella sairaanhoitokortilla.
Eurooppalaisen sairaanhoitokortin saa Kelan toimistosta kaikki Suomen sosiaaliturvaan kuuluvat henkilöt, jotka suunnittelevat lomamatkaa, opiskelua, työkomennusta tai työnhakua Viroon.
Matkailija saa vastaavat sairaanhoitopalvelut samoin omavastuukustannuksin
ja menettelyin kuin kyseisen maan omat kansalaiset.
HIV-tartuntojen määrä on kasvanut.
englantia ja venäjää, läheskään kaikkialla ei osata suomea.
osoite Kolde pst 65.
Muiden poliisilaitosten yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.politsei.ee.
Päivystys
juhlapyhinä suurlähetystön puhelinpäivystykseen +372-5059660.
















