17.6.2014

Viron Tanssi- ja Laulujuhlat 4.-6.7.2014


Laulaminen on aina ollut yksi tärkeä osa virolaista identiteettiä ja laulujuhlien traditio on hyvin pitkä, ensimmäistä kertaa laulettiin yhdessä jo 145 vuotta sitten ja nyt on vuorossa XXVI Laulujuhlat.

Laulujuhlia järjestetään vain joka 5. vuosi, joka lisää omalta osaltaan laulujuhlien arvokkuutta ja se myös osoittaa kuinka sen järjestelyyn uhrataan aikaa ja vaivaa. Arvostuksesta kertoo myös se, että laulujuhlat kuuluvat Unescon henkisen ja suullisen maailmanperinnön luetteloon.

Vuoden 2014 Laulujuhlien teemana on Ajan kosketus - Kosketuksen aika

Laulujuhlien ensimmäisenä päivänä kuorot ja -orkesterit esittävät parhaita kappaleita laulujuhlien perinteikkäästä ohjelmistosta. Toisena päivänä laulukaaren alle kerääntyy lähes 30 000 laulajaa.
Vuoden 2009 juhlassa oli mukana yli 26000 kuorolaulajaa ja yleisöä yli 80000!

Lauantaina 5.7. klo 14 huomiota herättää vaikuttava juhlakulkue, jossa kymmenet tuhannet laulajat ja tanssijat kulkevat kansallispuvuissaan Vapauden aukiolta laulukentälle.

Tanssijuhlien esityksiä on kolme, joissa kaikissa on sama ohjelma. Tanssijuhlat järjestetään Kalevi-stadionilla Tallinnan keskustassa.

Ohjelmasta tarkemmin tapahtumien omalla kotisivulla, lippuja tapahtumaan Piletilevistä
Perille pääsee Eckerön Finlandialla.

Jos olit mukana edellisellä kerralla vuonna 2009, niin katso tästä kuvasta löydätkö itsesi tai tuttuja laululavalta tai katsomosta, muista zoomata tarpeeksi :) 

Tunnelmaan voi virittäytyä tämän avulla:







0 kommenttia:

Lähetä kommentti